Kätyrittärien tarina

Unelmia, toiveita, uskallusta, onnistumisia, välittämistä ja hurjasti rakkautta.

Tunteita, joita me koemme ja haluamme myös asiakkaidemme kokevan.

Me, Niina ja Marianne, olemme kulkeneet pohjoisesta etelään. Olemme pysähdelleet välillä matkan varrelle viihtyen pienissä kylissä ja kaupungeissa. Hetken aikaa on vierähtänyt myös valtameren toisella puolella. Olemme saaneet kuulla ja nähdä erityisiä elämäntarinoita ja elää myös tarinoissa mukana. Elämäämme ovat rikastuttaneet omien lasten syntymät ja olemme kipuilleet myös lasten itsenäistymisen ja irti päästämisen äärellä. 

Mitä kaikkea olemmekaan oppineet aikanaan omien vanhempiemme lapsina, siskoina, myöhemmin äiteinä, puolisoina ja ystävinä. Nyt on tullut aika antaa ja jakaa kaikkea sitä, mistä olemme itse päässeet osallisiksi. 

Pitkä lastensuojelualan työkokemus yhdessä sosiaalialan opintojen ja erilaisten alan täydennyskoulutusten sekä asiakkaiden antamien palautteiden kanssa ovat vahvistaneet ajatuksiamme siitä, että juuri me osaamme, voimme ja haluamme kulkea hetken tarvitsevan vierellä, ammentaa siitä, mitä hänellä on jo olemassa ja luoda uskoa kehittyviin taitoihin ja unelmiin. 

Näin kasvoi kaksi kätyritärtä Niina Pirttijärvi ja Marianne Runtti. Me ajattelemme kätyrittären merkitsevän apuria, työrukkasta, joka toimii asiakkaan uskollisena asiamiehenä siihen asti, kunnes tarvetta kätyrittärelle ei enää ole.

Tarina jatkuu..


Koko Kätyrittärien matkan vierellämme on kulkenut kolmas kätyritär, joka on opastanut meitä alkavina yrittäjinä ja tuonut mukanaan uudenlaisia näkemyksiä ja osaamista. Tuija on kasvanut taiteilijaperheen tyttärenä katsoen ja kuvittaen maailmaa erilaisten linssien läpi. Äitinä ja mummina hän on antanut lasten kokeilla siipiään turvaten kuitenkin heidän matkaansa olemalla läsnä heidän tehdessä välilaskuja joskus hieman epätasaisellekin alustalle. Oman lapsen ja lapsenlasten lisäksi Tuijalla on riittänyt aikaa ja lämpöä myös muille lapsille niin lastenkodeissa kuin lastensuojelun moninaisissa tehtävissä. Elämänkokemusten lisäksi erilaiset terapiakoulutukset ovat syventäneet hänen tapaansa kohdata ihmisiä. Eläimet ovat aina olleet lähellä Tuijan sydäntä. Koirat ja välillä kissatkin, ovat päässeet mukaan perheiden koteihin ja yhteisille retkille. Valkoiset timantit, joiksi eräs lapsi koiria kutsui, ovat tuoneet sanoja puhumattomien huulille. Eläimien suoma rakkaus on luonut luottamusta omaan itseen ja opettanut kunnioittamaan elämää. Näin on kolmas kätyritär Tuija Kaarna, valjastettu työrukkaseksi sitä tarvitsevalle.